What has this got to do with Swan Lake?

Verhot vedetään sivuun, ja yleisön annetaan valua istuimilleen. Ajaudun virran mukana keskimmäiselle penkkiriville viimeiseen penkkiin, seinän viereen. Olen ajanut itseni nurkkaan. Täältä ei lähdetä pissalle. Oi rakko, sinuun minä luotan.

Yleisön edessä nainen istuu tuolilla. Hänen nimensä on Annika. Hän puhuu meille englanniksi. Kaiken keskiössä on Joutsenlampi. Varsin pian käy ilmi, että hän ei erityisemmin pidä Joutsenlammesta. Hänellä on yllään villashortsit. En ole ennen nähnyt sellaisia. Vaatekappaletta ihmetellessäni olen jo tippunut kärryiltä. Miksi minä mietin villahousuja, vaikka käsillä olisi mahdollisuus kokea jotakin paljon suurempaa? Mikä vetää mielen aina epäolennaisuuksiin? Kaikki olennaiset asiat. Ihmiselle olennaista on ihmisenä oleminen, siitä tässä ja kaikessa muussakin on kysymys.

Solo residency

Nainen kantaa taitettavan tuolin pois. Hän täyttää taitavasti tilan itsellään. Minä pidän hänen katselemisestaan, sen kummempaa ymmärrystä ei tarvita. (1) Välillä nainen katoaa edessäni istuvan pitkän miehen niskan taakse. Tuo mies ei haluaisi olla täällä. Saatana, näkyvyyden estää tyyppi, joka katselee esityksen sijaan puhelintaan. Hänellä on kuuma. Mies riisuu takkinsa. Se on hankalaa näin ahtaissa oloissa. Riisuttuaan takin, hän jättää sen lepäämään tuolinsa selkänojaan. Takin helma laskeutuu polvieni päälle.

”Sir, näytänkö minä mielestänne naulakolta?”
”Riippuu naulakosta.”
”Mikä?”
”Takki.”

Oikeasti emme vaihtaneet sanoja. (2) Nainen puhuu sienistä. Sienet ravitsevat itseään puilla ja puut sienillä. Helvetin äijä, tahtoisin ymmärtää sen kontekstin, jossa sienistä puhutaan, mutta kaikki on valunut korvani ohi siksi koska sinä olet suututtanut minut! Mene kotiisi räpeltämään älypuhelintasi! Miehen korvassa kasvaa hiukan karvaa. Se on valkoista ja jotenkin untuvaista, samanlaista on joidenkin sienien pinnalla. Nainen käyttää jotakin erikoista sanaa. ”Mykohintsia”? Ei se voi olla oikein, se kuulostaa typerältä. Jos minulla olisi ollut ylä-asteella bändi, sen nimi olisi varmaan ollut Mykohintsia.

Fingertips

Nainen liikkuu. Hän hallitsee kehonsa paremmin kuin minä kertotaulun, ja olen aika hyvä kertotaulussa. Keskityn hänen sormenpäihinsä, kun ne kohoavat korkeuksiin, jossa ne muuttuvat kukin erillisiksi entiteeteikseen, jotka vain sattuvat olemaan jostakin sattuman oikusta juurtuneet toisiinsa. Edessäni istuva mies alkaa riisua puseroaan.

John Cage recording on mushrooms

Nainen kertoo esityksestä, jossa hän kantoi suullaan kiviä vesimaljaan. Siihen sisältyi muutakin. Välillä kaiuttimista kuuluu musiikkia, tai muuta ääntä. Se istuu esitykseen mainiosti, äänen alkaminen ei kiinnitä huomiota, se lipuu tilaan juuri niin itsestäänselvänä kuin sen kuuluukin lipua.
Edessäni istuva äijä vääntelehtii levottomana. Ymmärrän häntä kyllä, löydän itseni toisinaan samankaltaisesta pinteestä. Yrittäisi nyt kuitenkin tsempata.

Middle of time
Nainen kertoo jotakin uuteen astumisesta ja vanhan taakse jättämisestä. Siitä kuinka jokainen askel tulee välittömästi vanhaksi, mikä johtaa yhä uusien ja uusien askeleiden ottamiseen. Mutta jokin on muuttunut. Hän sanoo olevansa nyt keskellä aikaa. Voiko olla niin, että kaikki toiminta ei olekaan tulevaisuuteen työntymistä? Eikö olekaan niin, että kuolema alkaa siitä missä toiminta päättyy? Ei varmaankaan, sillä ”alkaminen” viittaa toimintaan. Edessäni istuva äijä riisuu taas uuden puseron. Sinäkö se performanssi oletkin? Miksi olet pukeutunut kuin naparetkeilijä?

Act of concentrated presence

Nainen liikkuu. En näe enää edessäni istuvaa miestä. (3) Liike on sulavaa. Miten muka liike voi sulaa? Saivartelija kuulostaa kalalta. Joskus minusta tuntuu siltä kuin olisin joutunut tuntemattomaan kalojen maailmaan, enkä tarkoita kaloilla pelkästään saivartelijoita, sillä sellainen olen kyllä itsekin. Olen varma, että muistakin tuntuu joskus samalta. Ihmisistä tekee toistensa kaltaisia se, että meille kaikille toiset ovat vieraita, mutta kun ymmärrämme tämän, meistä tulee tuttuja. Nainen liikkuu. Kaikki ympärillä oleva katoaa. Liike saa hänen kehonsa muuttumaan joksikin toiseksi. Se ei ole liikettä, se on olemista, ja tulemista siksi tarinaksi, jonka kärryiltä putosin. Mutta nyt se on siinä. 1.Jos muistaisin vain yhden asian, se olisi se intensiivisen ykseyden tunne, kun katson tätä tanssimatonta tanssijaa. 2.Sisäinen ja ulkoinen puhe ovat muistissa periaatteessa yhtä vahvoja – aivot eivät periaatteellisella tasolla tunnista sanojen todellisuutta tai kuvitteellisuutta. Kuitenkin pystymme sanomaan, milloin sanomme vain päässämme. Miksi? 3.Muistissani koko muu katsojajoukko on etääntynyt ja liimautunut ikään kuin epäselväksi kapeaksi koristenauhaksi näön äärirajoille. Me emme voi muistaa kaikkea, väkisinkin osia tippuu pois kuin kukkuroillaan olevalta lautaselta. Ehkä muistia tulisikin ruokkia juuri näin – tarjota sille ylenpalttinen lounas, josta suurin osa on kuitenkin oksennettava pois? Tai vaatia sitä keskittymään vain yhteen ainoaan suupalaan ja jättää se sen jälkeen nälkäiseksi? (1) 1.Meditaatio on muistin paastoa.  

Turun Fiktiiviset Tietokirjoittajat
on kirjoittajayhteisö, joka tutkii kollektiivisen tekstin tuottamisen mahdollisuuksia.