Search and Hit Enter

NPT Biennale lunasti paikkansa kotimaisena ja kansainvälisenä nykytaiteen kärkitapahtumana

Turussa 5.-10.9.2023 järjestetty New Performance Turku Biennale houkutteli runsaan performanssiohjelmiston äärelle suuren joukon paikallista ja kansainvälistä yleisöä. Kokonaisuudessaan tapahtuman yleisömäärä ylsi 7000 katsojaan ja täysiin esitystiloihin.

Biennaaliviikon performanssiteokset kuljettivat yleisöä kaupungin eri kerrostumiin, sen uumeniin ja solukoihin. Aurajoki oli biennaalin teoksia yhdistävä tekijä, sillä iso osa teoksista sijoittui joko joen välittömään läheisyyteen tai itse jokeen. Satama-alueella päästiin tarkastelemaan muuttuvaa kaupunkia, sen historiaa ja tulevaisuutta, kun taas esimerkiksi jätevedenpuhdistamoon sijoittuvassa esityksessä sukellettiin kaupungin läpi virtaavien nesteiden maailmaan. 

Osa teoksista kuljetti yleisönsä myös kauemmas kaupungista pohtimaan tuulivoimaa alkuperäiskansojen näkökulmasta sekä kuuntelemaan syvältä maan uumenista kumpuavaa laulua, huolta planeettamme tulevaisuudesta. Teosten myötä kaupunkitila näyttäytyi monien erilaisten yhteiskunnallisten, ympäristöä koskevien ja ihmisenä olemiseen liittyvien kysymysten kudelmana, joka kutsui yleisön jakamaan kokemuksia yhdessä. 

“Ensimmäinen New Performance Turku Biennale onnistui paremmin kuin olimme uskaltaneet haaveillakaan. Teosten erittäin korkea taiteellinen taso, paikallisyleisön aktiivinen osallistuminen sekä kansainvälisen ammattilaisyleisön runsaus loivat yhdessä unohtumattoman biennaalikokemuksen. New Performance Turku Biennale lunasti kirkkaasti paikkansa kansainvälisellä festivaalikentällä ja tarjosi yleisölleen performanssitaidetta ja muita epätavanomaisia kokemuksia tavoilla, jotka he tulevat muistamaan vielä pitkään. 

Yleisöpalautteen perusteella moni oli löytänyt viikon tarjonnasta myös performanssiteoksen, joka tarjosi heille yhden heidän elämänsä parhaista tai koskettavimmista taidekokemuksista. Parempaa yleisöpalautetta onkin vaikea kuvitella”, toteaa New Performance Turku Biennalen taiteellinen johtaja Leena Kela.

Laaja yhteistyökumppaniverkosto mahdollisti poikkeuksellisen monimuotoisen yhteistyön paikallisten toimijoiden, esitystilojen, yhteisöjen ja yritysten kanssa.

Vuonna 2024 toiminnassa on luvassa taiteilijaresidenssejä ja yksittäisiä tapahtumakokonaisuuksia.

Seuraava New Performance Turku Biennale järjestetään syksyllä 2025.