Search and Hit Enter

Anitta Kynsilehto: Globaali liikkuvuus Covid-19 -pandemian kontekstissa

Lisääntyvä tietoisuus liiallisen lentomatkustuksen kasvavasta hiilijalanjäljestä ja tuhoisista seurauksista ovat heikentäneet vuosittaisten ulkomaanlomien ja lyhyemmän lentomatkan päässä sijaitseviin kohteisiin tehtävien toistuvien viikonloppumatkojen arvostusta muutaman vuoden takaisesta. Paheksunta on lisääntynyt, kun Covid-19-tilanteeseen liittyviä matkustusrajoituksia on maltillisesti purettu ja sairastuvuusluvut maiden välillä vaihtelevat rajusti. Luvut ovat nousseet nopeasti paikoissa, joissa pandemia vielä joitain viikkoja aiemmin on ollut paljon paremmin hallinnassa. Joissain maissa, esimerkiksi Kreikassa, lukujen kasvu liittyy selvästi matkustusrajoitusten löyhentämiseen. Tämä on merkittävä ongelma erityisesti niille maille, joiden tuloissa matkailulla on tärkeä merkitys. Näissä maissa taloudellinen toiminta on seisahtunut, ja kestää kauan päästä laskun alkua edeltäneelle tasolle – edellyttäen että kansainvälistä liikkuvuutta ei tarvitse pysäyttää kokonaan uudestaan, millä olisi tuhoisat taloudelliset ja sosiaaliset seuraukset. Yksittäisten matkustajien puolestaan on kohdetta valitessaan harkittava, altistavatko he mahdollisesti itsensä ja muut suuremmalle Covid-19-infektion riskille ja levittävätkö kenties virusta tietämättään. Lisäksi heidän täytyy miettiä, onko mahdollista olla karanteenissa kaksi viikkoa matkan jälkeen, mikä väistämättä lisää matkan ottamaa aikaa. 

Kaikki kansainvälinen matkailu ei kuitenkaan ole yksinomaan huvimatkailua. Covid-19-pandemia on paljastanut rajojen täydellisen sulkemisen ja kansainvälisten liikenneyhteyksien radikaalin vähenemisen kovat seuraukset monille transnationaaleille perheille, joissa suhteita eri maiden välillä ylläpidetään mahdollisimman usein toistuvilla vierailuilla. Love is not tourism -kampanjalla [rakkaus ei ole turismia] sekä samalla aihetunnisteella on pyritty kiinnittämään huomiota transnationaalien parien tilanteeseen. Monet parit eivät ole pystyneet tapaamaan fyysisesti sen jälkeen, kun rajoituksia alettiin ottaa käyttöön maaliskuun 2020 puolivälissä.

Nämä ovat esimerkkejä sellaisista globaalin liikkuvuuden muodoista, joka ovat periaatteessa haluttuja: matkailijoita ja rajat ylittävissä läheisissä suhteissa olevia ihmisiä, jotka yleensä voivat ylittää kansainvälisiä rajoja ja matkustaa kaukaisiin kohteisiin. Näille ihmisille on ollut järkyttävä kokemus, kun vahvan passin tuomat etuoikeudet eivät yhtäkkiä enää olekaan päteneet ja on täytynyt miettiä tarkkaan, onko kansainvälisten rajojen ylittäminen ylipäätään mahdollista.

Valtaosa maailman väestöstä on kuitenkin yhä sellaista, jonka kansainvälinen liikkuvuus on nähty niin sanottuun globaaliin pohjoiseen kuuluvien valtioiden näkökulmasta ei-toivottuna ja ongelmallisena, mahdollisesti turvallisuusuhkana. Kaikki heistä eivät halua liikkua, mutta liikkumista haluavilla voi olla siihen moninaisia syitä: toive löytää työtä, jatkaa opintoja tai päästä taas kaukana asuvien läheisten luokse. Miljoonat ihmiset pakenevat henkensä edestä ja etsivät paikkaa, jossa voisivat saada taas elämälleen uuden suunnan turvassa, olematta hengenvaarassa. Jos he eivät kuulu rikkaimpaan väestönosaan, joka pystyy noudattamaan yhä tiukkenevia viisumivaatimuksia, tällaisten ihmisten laajamittaista liikkuvuutta ei pidetä toivottavana. Nykyisen pandemian kontekstissa heidän tilanteensa ei ole parantunut, vaan heikentynyt jälleen, kun vakavat infektiot leviävät pakolaisleireissä: olosuhteissa, joissa fyysisen etäisyyden pitäminen ja hygieniasääntöjen noudattaminen jäävät pelkiksi haaveiksi monien muiden joukossa. Lisäksi jos heidän onnistuu löytää keinoja päästä taas liikkeelle, heidän läsnäolonsa nähdään todennäköisesti suurempana uhkana kuin ennen maailmanlaajuista terveyskriisiä lisääntyvän nationalismin sekä vanhojen ja yhä näkyvien muotojensa lisäksi viime kuukausina myös uusia ilmenemismuotoja löytäneen muukalaisvihamielisen ajattelun ja toiminnan vuoksi.